On ääntä, on vauhtia. On se vapauden tunne, josta motoristit puhuvat onnen kyyneleitä silmäkulmistaan pyyhkien, katse kaukaisuudessa.
Mutkainen, lähes tyhjä asvalttitie kuumana kesäpäivänä. Moottoripyörä tottelee kuin ajatus. Mutkat, mäet. Peltoaukeat ja varjoisat metsälampareet.
Ensimmäiset kirvat ja pienet öttiäiset nippailevat naamanahkaan totutulla tavalla.
Onhan se varma, ettei tosimotoristi umpikypärää käytä kuin piii-iitkillä matkoilla.
 | |
| Lähdössä. Se on aina yhtä vavisuttavaa. |
Ajoviimassa tunnen, kuinka otsaan levinneen hyönteisen sisälmykset leviävät. Onneksi kulmakarva pysäyttää ektoplasman ennen silmää. (ja kuivuuhan se muutenkin siinä puhalluksessa).
Hymyä vaan, tää on elämää!
NAPS! Seuraava paunan paskakärpänen osuu keskelle aurinkolasin oikeaa linssiä. Se on ilmeisesti
kovempaa tekoa, se pörisijä. Siitä jää kontaktissa vain himmeä tahra.
https://www.youtube.com/watch?v=KGr-99F2LKI
Matka jatkuu. Leikattu nurmi tuoksuu ja jo seuraavan mutkan jälkeen sieraimia - ja tunteita - hivelee saunasavujen aromit. Oi, kesä, oi kotomaa ja suorat putket Harrikassa!
NAPS! Pör-rör-rööör! Seuraava pörisijä iskee viistosti vasemman ohimon kohdalle ja jää jumiin päänahan ja kypärän pehmusteen väliin. Ja se tuntuu olevan aivan perkeleen iso pörisijä! Aika nopeasti isostakin vauhdista saa HD:n pysähtymään kun ajatuksissaan hokee vain, että: älä pistä, älä pistä, älä-saatana-pistä!
Piennarhiekka pöllyää ja kypärä lähtee päästä ennätysvauhdilla. Pörisijä pääsee vapauteen. Ei menettänyt henkeään. Saa pörrätä jonnekin muualle ihmisiä kiusaamaan.
 |
| My buddy. And miles to go before I sleep... |
Ilma on niin täynnä hienojakoista hiekkaa, että pari sataa metriä menee silmät kiinni ajaessa, tuurilla.
Hiekkapuhallus tuntuu hirveältä, mutta ehkä se hio sen ensimmäisen sontiaisen jäänteet otsanahasta. Joten ei muuta kuin silmät sirrillään, vettä valuen ja kaasukahva auki. Tyhjällä tiellä ohittaminen on helppoa ja... hankalaa kun ei oikein näe. Tämä on kuulkaa motoristin elämää. Heikot sortuu! Jos et kestä, mene bussilla!
Pitkän puhalluksen jälkeen pääsee köröttelemään Etelä-Suomalaisen pikkukaupungin katuja. Valoissa seistessä tuntee kuinka iso v-moottori hohkaa lämpöä haaravälissä kuin Harvian vihapäissään lämmitetty kiukkuinen kiuas. Vaikka minulla avokypärä onkin, niin shortseissa en sentään suostu ajamaan. Palovammat pakoputkista tai moottorin lohkosta eivät kiinnosta.
Kaupungin ruuhka jää tauon jälkeen taakse ja taas saa kääntää kahvaa. Open road, you know. Sweet as it can be.
NAPS! Joo, turha tästä enää numeroa on alkaa tekemään. Sanon vaan, että auts!
Tosi HD-miehellä on tietenkin parta. Mielellään sellainen törkeä käkkäräkarvainen moppi leuan jatkeena. Voin sanoa, että ne öttiäiset, joista ei kuulu NAPS!, niin niistä kuuluu ZUP! ja ne löytyvät sitten parrasta. Viisipiikkisellä (sormilla) voi häätää suuremmat asukkaat, mutta ajon jälkeen on suositeltavaa käyttää myös oikeaa kampaa. Ei pesiä leukajouhiin, kiitos.
Kesäpäivän ajo alkaa olla lopuillaan. On ollut hienointa ikinä. Tästä haaveilin, mutta on tämä sittenkin vielä hienompaa. Hiljennän. Oikealta kääntyy eteen jonkinlainen säiliöauto. Säiliön sisältö käy selväksi hyvin nopeasti. Lietettä. Nestemäistä paskaa. Aromi hyökkää sieraimiini armoa tuntematta. Seuraavat viisi kilometriä meneekin sitten miettiessä, tarttuuko tuo haju myös ajovarusteisiin..? (Ei tarttunut).
Kotitallissa. Paikat jäykkinä. Korvat soivat ja kasvoja kiristää. Moottori naksuu jäähtyessään. Hymyilen. En voi lopettaa hymyilyä.
Tämä ei ole lisättyä todellisuutta, kuten uusi puhelinpelivillitys Pokémonit. Tämä on todellista todellisuutta, jonka voi kokea kaikin aistein. Enkä vaihtaisi sitä mihinkään.
Minusta on tullut motoristi. And I fucking love it!
