Henkilökohtaisesti

Lyhyesti vain...
Aluksi minulla oli idea kirjoittaa Median Sudet pelkästään päiväkirjaotoksista koostuvaksi kollaasiksi. Hahmottelin, että päiväkirjaan kirjoitetuista tilityksistä alkaisi muodostumaan juoni, punainen lanka.
Kirjassa olen nimennyt ne Tapahtumakirjoiksi.
Kyllä. Kirjoitin niitä montakin ennen kuin aloin kirjoittaa itse käsikirjoitusta, varsinaista kirjaa.
Ja nopeasti huomasin, että parempi niin. Pelkät irtonaiset tapahtumakirjaotokset olisivat käyneet puuduttaviksi ja hankaliksi pitää juonellisesti koossa.

Moni on kysynyt, että kuinka paljon niissä on fiktiota sekoitettuna oikeisiin tapahtumiin.
Vastaus on, että hyvin vähän. Heti aluksi päätin olla rehellinen itselleni ja kirjoittaa juuri niin kuin ne tilanteet näin ja koin. Ainoastaan kirjan viimeinen Tapahtumakirja on täysin fiktiota. (jonka nyt tietenkin jokainen sinne asti plärää lukea jaksanut tajuaa itsekin).

Henkilökohtaisista tuntemuksista on mielenkiintoista kirjoittaa. Siinä pitää pyrkiä olemaan uskottava (mikä on käsittämätöntä, koska ne helvetin tapahtumat ovat tosia!) ja samalla viihdyttävä. Pitää varoa sortumasta itsensä korostamiseen ja pitää varoa, ettei lipsahda valittamisen puolelle.
Henkilökohtaisten tuntemuksien lukeminen ääneen on vielä vaikeampaa.
Mutta tässä silti taas yksi tyrkky (mainos):
Videolla ei ole merkitystä. Se on vaan jotain shittiä, kuvitusmattoa niin kuin uutismaailmassa sanotaan.
Epäilen vahvasti, että nämä synkät yksinpuheluni millään tavalla nostavat kirjani myyntiä... :)

Laiska mies kirjoittaa.

Kuvassa kirjoittaja. Laiska kirjoittaja.
Ihme, että saan mitään aikaiseksi.

Kirjoittamiseen ajaa pakko. Jokin ärsyttävä kipinä aivoissa, joka vaatii kirjoittamaan. Se pakko ei synny siitä, että haluaisin saada teokseni julki. Se pakko syntyy yksinkertaisesta tarpeesta. Päässäni on lukuisia ideoita, tarinoita, jotka minun mielestäni pitää kertoa.
Tai ehkäpä niiden tarinoiden henkilöt haluavat astua julkisuuteen. Ehkä he haluavat, että heidän tarinansa kerrotaan ja minä olen vain välikätenä siinä prosessissa.
(Ei, minulla ei ole kaksisuuntaista mielialahäiriötä, skitsofreniaa...)
Esteenä kirjoittamiselleni on oma saamattomuuteni. Työni vuoksi minulla on arkivapaita. Saan olla omassa rauhassa kotona, hiljaisuuden ympäröimänä. Ihanteelliset olosuhteet kirjoittajalle. Siis sellaiselle, joka saa jotain aikaan. Minä sorrun vapaillani katsomaan leffoja tai pelaamaan tietokonepelejä. Sorrun käyttämään työteliään ja hedelmällisen ajan sen passiiviseen tuhlaamiseen.
...Vaikkakin pääni sisällä olevat tarinat valtaavat välillä koko ajatusmaailmani.

Sen lisäksi, että olen laiska, olen myös ujo.
Ala-asteella minut valittiin näytelmäkerhoon, muistaakseni tahtoani vastaan. Taisi olla neljännellä luokalla. Se oli pelottavaa.
Olen aina ollut hieman varautunut suuressa joukossa. Olin se ujo poika ja olen osittain sitä vieläkin. Massat ahdistavat.
Näytelmäkerhossa pelastukseksi tuli nukketeatteri. Ensimmäiset esitykset muulle luokalle tehtiin parin-kolmen tyypin voimin ja mikä ihanuus! Sain piilotella sermin takan ja vain mölistä ja heilutella käsinukkea pääni yläpuolella. Sain luoda jotain, mutta minun ei tarvinnut kohdata liveyleisön tuijotusta ja suoraa arvostelua.
Ensimmäisessä näytelmässä, joka esitettiin liikuntasalissa kaikkien lasten vanhemmille, esitin kiveä. Olin lavalla, mutta turvassa pahvikiven sisällä, hehee! No joo, taisi siihen sisältyä joku lauluesitys, jossa minunkin piti laulaa. Melko varmasti punotin ja pidätin pakonomaista tarvetta virtsata. :)

Kirjoittaminen siis sopii minulle mainiosti. Tarinoita riittää, eikä minun tarvitse niiden esiintuomiseksi olla itse esillä. (poikkeuksena tietenkin videot ja kuvat. Mutta nekin ovat tallenteita, eivät livenä esiintymistä)
Ainoa este kirjoittamiselleni on vielä selätettävänä. Se laiskuus.
Tässä pieni katkelma Median Sudet -kirjasta. Sisältää juonipaljastuksen!!! (MAINOS)

"Nimetön, pikkusormi ja oikean käden peukalon kynsinauha. Niitä kirveli. Sormet olivat vereslihalla kynsivallien kohdalta. Jyri pesi käsiään omistamansa ravintolan DreamShackin henkilökunnan wc-tilassa. Hän ravisti käsiään pesualtaan yllä ja katsoi peilikuvaansa. Stressi näkyi silmäpusseissa ja rasvoittuvassa nenänvarressa. Hän katsoi itseään pitkään ja päätti, ettei menettäisi yöuniaan sen pikkuhomon takia.

Mitä sitten? Se pelle heitettiin susille ja joutuu tulemaan ulos kaapista. Ja se tietenkin lisää sen raapustelijan kirjojen myyntiä potenssiin kymmenen. Ehkä se homo kirjoittaa kokemuksistaan bestsellerin ja voittaa sillä toisen Finlandia-palkinnon.

Ahdistunut esikoiskirjailija oli aikoinaan löytänyt juuri Jyri Lievistön kautta muutaman kontaktin perversioihinsa ja nyt se suuri salaisuus oli siirtynyt eteenpäin. Se oli siirtynyt taholle, jonka kautta se paljastuisi, tulisi kohahduttamaan ja kaikumaan vallan kamareissa. Mahtimiehiäkin saattaa mennä sen pesuveden mukana…

Närästys voimistui ajatuksen myötä. Vaikkei Jyri välittänyt siitä pikkuhomosta rotan paskan vertaa, hän heräsi tajuamaan liian myöhään, että salaisuuden toinen osapuoli ei katsoisi suopeasti paljastuksia, jotka ravistelisivat suuriakin puita. Vielä vähemmän Jyri piti siitä ajatuksesta, että hän saattaisi itse paljastua salaisuuden paljastajaksi. Siinä pesuvedessä nimittäin ui haita, jotka eivät välittäisi taas hänestä sen rotan paskan vertaa. Silloin pesuvesi värjäytyisi punaiseksi…

Jyrin oma salaisuus oli muuttunut taakaksi."

E-kirja = roskaa?

Oman kirjan markkinointi on kuin puskista huutelua: Ääntä löytyy, mutta kohdetta ei.

Lähetin tänään e-kirjani Median Sudet Kirjavinkit.fi sivuston vinkkaajille luettavaksi (ja vinkattavaksi) jos vaikka he innostuisivat siitä ja saisin sitä kautta hieman lisää potkua markkinointiin. 
Yllätyin nopeasta vastauksesta, jonka sisältö oli tämä:

"Suhtautuminen e-kirjoihin tuntuu olevan vielä vähän varautunutta, minä ja pari avustajaa luemme kyllä myös e-kirjoja, mutta valtaosa avustajista ei."

Näin se tässä maassa vielä menee. E-kirjojen kustantaminen on lähes riskitöntä kustantajan kannalta, joten kynnys on matalalla. Se luonnollisesti aiheuttaa ylenkatsomista ja tuhahtelua "oikeiden" kirjojen parissa puuhaavilta.
Itse en haluaisi kuulua ryhmään "jotain helposti tuotettua ja huonosti kirjoitettua kuraa, tiedäthän, e-kirja... pöh!" 
Esimerkiksi Helsingin Sanomat listasi viikko sitten (Kirjakevät 2015, 23.1.) kaikki alkuvuonna julkaistavat/julkaistut teokset. Sitä eivät maininneet, että lista koski vain painettuja kirjoja.
Ymmärrän sen, että e-kirjoja julkaistaan suuria määriä ja niiden listaaminen olisi hankalaa, mutta kyllähän tuo kertoo siitä asenteesta, mikä e-kirjoja kohtaan on vielä valloillaan.

Itse avasin ensimmäisen e-kirjani eilen, joten mikään niiden puolestapuhuja ja promoottori en siis ole. Yllätyin kuitenkin kuinka helppoa ja mukavaa on tabletilta lukeminen. Vaivatonta.
Aivan varmasti tulen kasvattamaan digitaalisen kirjahyllymme sisältöä vaimoni kanssa hyvinkin pian. Sinne nimittäin mahtuu, eikä tarvitse pyyhkiä pölyjä.
Syrjäyttääkö se painetut kirjat? Ei tietenkään, mutta samalle viivalle se nousee meidän taloudessamme, olivat paperi-patriootit mitä mieltä tahansa.