maanantai 19. tammikuuta 2015

Sana on vapaa. Vastuu on lukijalla?

Totuus esiin, loukkaa se lukijaansa tai ei.

Miksi kirjoitin niin suoraan ja hyökkäävästi kokemuksistani aikuisviihdetuotannossa?
Osittain siksi, että se myy.
Olisi melkoista kusetusta väittää, että halusin vain tuoda totuuden esiin.
Tässäkin maassa on yllättävän paljon henkilöitä, joiden käsitys pornosta (sen tekemisestä) on verhoutunut jonkinlaiseen mystiseen totuudesta kieltäytymiseen ja sen kautta omien fantasioiden paaluttamiseen. Ei haluta tietää, koska se vesittäisi - ainakin osan - niistä mielikuvista, joihin pornon katsomisella antaudutaan.
Kirjoitinko siis ilkeyttäni? Halusinko riistää lukijalta mahdollisuuden omiin fantasioihin?
En tietenkään. Minä vain alistin kokemukseni tarinankerronnalle. Lisäsin viihdettä dokumenttiin. ...koska se myy.
Amatöörikirjoittajalla ei ole sitä mahdollisuutta, että voisi kirjoittaa proosaa miettimättä lainkaan, onko se sisällöllisesti myyvää tekstiä.
Ei kustantaja tee päätöstä julkaisusta pelkästään siksi, että teksti on taidetta. Tarinan pitää myydä, sillä kustantaminen on bisnestä. Tärkeintä ovat viivan alapuolelle jäävät voitot.
Tuota kysyttäessä kaikki kustantajat sanovat edistävänsä kulttuuria, mikä on tietenkin totta.
...Mutta pääasia on silti tuotossa. Rahassa.

Kyllä, tunnustan. Mietin ihan samaa kirjoittaessani päiväkirjamaisia otoksia teokseeni.
Ajattelin, että perkele! Jos tämä ei myy, niin mikä sitten!?
Syyllistyin siis kirjoittajan perisyntiin, ahneuteen. Dollarinkuvat silmissä naputtelin tekstejäni. Päivät pääksytysten mietin koukkuja, millä saan käsikirjoituksen lukevan kustannustoimittajan saaliikseni...
Ei nyt sentään.
Suurimmalta osin halusin vain tuoda totuuden esiin. Kertoa asiat niin kuin ne ovat. (luonnollisesti tarinankerronnalle alistettuna). Sisällöstä loukkaantuminen on lukijan oma valinta. Kaikesta ei tarvitse pitää, eikä kaikkea tarvitse hyväksyä. Totuutta se ei silti muuta mihinkään.

Katkelma kirjastani Median Sudet (K-18)
Vastuu on sinun.



"Ajettiin kolmen auton letkassa johonkin persereikään, lähelle Kuusankoskea. Se oli Iittiä, pirun kaunista maalaismaisemaa. Sieltä löytyi rinteen päältä omakotitalo, tai ehkä se oli olevinaan jonkinlainen maalaistalo. Kolme ulkorakennusta ja rinteen alla - järvenrannassa - savusauna. 
Upea paikka, asukkaina degeneroituneita juntteja. Huh, saatana! Mulle tuli jotenkin mieleen leffa Syvä joki. Varsinkin sen perheen pojasta. Hieman kieroon kasvanut yksilö. Jätkä oli jotain 16-kesäinen ja aivan innoissaan mahdollisuudesta päästä näkemään pokeleffan kuvauksia. Notkui mun vieressä, lipoen huuliaan ja kysellen koko ajan, että ketä noista ämmistä mä olen nussinut? Ja, että olenko vetänyt kakkoseen, perseeseen? Oli hämmästynyt kun kerroin, etten tee sellaista, että tämä on mulle sama asia kuin mikä tahansa muukin kuvaaminen, strictly bisnes… Tyyppi livahti sitten kiusaamaan muita tai vetämään käteen – ketä kiinnostaa..?

Perheen pää, isäntä itse, esitteli tiluksiaan ja mulkoili aina välillä vihaisesti hiirimäistä vaimoaan. Oli ilmeistä, että päätös pornoelokuvan kuvauksista tässä talossa tuli isännältä. Siihen ei ollut emännällä sanansijaa.

Aikataulu oli tiukka, niin kuin aina. Uutena juttuna oli maskeeraus. Marika on aloitteleva maskeeraaja jostain Itä-Helsingistä ja esiintynyt joskus alastonmallinakin. Halusi kokeilla, miltä tuntuu tehdä pornoelokuvaa… Homma eteni niin kuin ennenkin. Ulkokuvauksissa keskittymistä haittasi hyttyset ja lähietäisyydellä lemuava paskahuusi. Sisäkuvauksissa ongelmana oli valaistus, ahtaus ja jatkuvasti paikalle ilmestyvä alaikäinen runkkari. Se perverssi yritettiin jopa teljetä sinne paskahuusiin, mutta helvetin Houndini putkahti milloin tallin ylisille, milloin savusaunan kuistille. Ja aina toinen käsi vatkasi taskussa.

Ja isäntä itse… Hänelle oli luvattu mahdollisuus saada seurata kuvauksia ihan livenä. Ukko oli yhtä aurinkoa ja veteli kossua pullon suusta samalla kun Leevi rynkytti Marikaa tuvan pöydällä. Isäntä oli sopinut asian rainan toisen tuottajan, Kalle-lehden toimittajan kanssa. Kumpikin kurkisteli viinapullon pohjalle tiukkaan tahtiin."




torstai 15. tammikuuta 2015

Älä luovuta.


Okei...
Otsikko on ihan helvetin kulunut.
Mutta kuluneenakin sitä kannattaa miettiä ja ennen kaikkea - niin - uskoa.
Tässä kuva säästämistäni hylkäyspäätöksistä, mitä käsikirjoitukseeni tulee.
Ehkä nyt on aika heittää ne roskikseen... tai sitten ei.
Ehkä säästän ne muistutuksena siitä, ettei todellakaan kannata luovuttaa.

Ja tähän itse keksimäni aforismi:
  "Unelmat valavat toivoa. Toivo ruokkii elämää."

tiistai 13. tammikuuta 2015

Jostain pitää aloittaa...

Ensimmäinen tekstini. Ikinä. Blogissa.

Tänään... Tällä päivämäärällä...
Yksi unelmani toteutui.
Elisa Kirja julkaisi tänään e-kirjana romaanini Media Sudet.


Aloitin kirjoittamisen 2004. Siis "vakavan" kirjoittamisen.
Tietenkin olen kirjoittanut lähes läpi elämäni, mutta vuonna 2004 naputtelin ensimmäiset rivit 128 megatavun muistikulle Sanomatalon neljännessä kerroksessa, silloisen Nelosen Talousuutisten editissä.
Se teksti kasvoi käsikirjoitukseksi nimeltään: Hyvä Tyyppi.
Sitä ei koskaan julkaistu ja hyvä niin. Teksti on huono, tarina ontuu ja loppusivuilta paistaa minun malttamattomuus, halu päättää koko kertomus.
Mutta siitä oppi.

Media Sudet -käsikirjoitusta aloin kirjoittaa vuonna 2007 ja ensimmäinen versio valmistui 2009.
Olen saanut arviolta kymmenen hylkäyspäätöstä eri kustantajilta, mutta ne eivät (ehkä kahden ensimmäisen jälkeen) ole saaneet minua pettymään, saati luovuttamaan.
Hyvä niin, sillä tässä sitä ollaan. [hymy, leveä sellainen]
Ja tästä on hyvä jatkaa.

Olen onnellinen.

 https://kirja.elisa.fi/ekirja/median-sudet

Kannen on suunnitellut aina loistava: Boris Stefanov.
Kiitos rakkaalle vaimolleni, joka joutui lukemaan käsikirjoituksiani ja
teki korjausehdotuksia ja kertoi mielipiteensä suoraan.
Kiitos Tuija Lassila, samoista syistä, kiitos, kiitos, kiitos...
Kiitos Sari Tikkanen, ensimmäinen ystävä, joka on koskaan lukenut räpellyksiäni.