Aluksi minulla oli idea kirjoittaa Median Sudet pelkästään päiväkirjaotoksista koostuvaksi kollaasiksi. Hahmottelin, että päiväkirjaan kirjoitetuista tilityksistä alkaisi muodostumaan juoni, punainen lanka.
Kirjassa olen nimennyt ne Tapahtumakirjoiksi.
Kyllä. Kirjoitin niitä montakin ennen kuin aloin kirjoittaa itse käsikirjoitusta, varsinaista kirjaa.
Ja nopeasti huomasin, että parempi niin. Pelkät irtonaiset tapahtumakirjaotokset olisivat käyneet puuduttaviksi ja hankaliksi pitää juonellisesti koossa.
Moni on kysynyt, että kuinka paljon niissä on fiktiota sekoitettuna oikeisiin tapahtumiin.
Vastaus on, että hyvin vähän. Heti aluksi päätin olla rehellinen itselleni ja kirjoittaa juuri niin kuin ne tilanteet näin ja koin. Ainoastaan kirjan viimeinen Tapahtumakirja on täysin fiktiota. (jonka nyt tietenkin jokainen sinne asti plärää lukea jaksanut tajuaa itsekin).
Henkilökohtaisista tuntemuksista on mielenkiintoista kirjoittaa. Siinä pitää pyrkiä olemaan uskottava (mikä on käsittämätöntä, koska ne helvetin tapahtumat ovat tosia!) ja samalla viihdyttävä. Pitää varoa sortumasta itsensä korostamiseen ja pitää varoa, ettei lipsahda valittamisen puolelle.
Henkilökohtaisten tuntemuksien lukeminen ääneen on vielä vaikeampaa.
Mutta tässä silti taas yksi tyrkky (mainos):
Videolla ei ole merkitystä. Se on vaan jotain shittiä, kuvitusmattoa niin kuin uutismaailmassa sanotaan.
Epäilen vahvasti, että nämä synkät yksinpuheluni millään tavalla nostavat kirjani myyntiä... :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti