tiistai 5. kesäkuuta 2018

Road trip to Italy 2018, part 2.

5.6.2018
Gaston Hotel, Italia.

Heti alkuun pahoittelut, etten ole päivittänyt blogiani tarpeeksi usein.
Ajomatkat ovat vieneet kaikki mehut meikäläisestä ja kohteeseen päästyä sitä on halunnut käydä suihkussa ja syömässä ja mennä nukkumaan.

Travemünde. Laiva saapui satamaan aikataulussa, vaikka lähtö myöhästyikin melkein tunnilla.

Näiden käyttö vaati kyllä melkoista pähkäilyä ja lopulta jopa neuvon kysymistä.
Toinen vaihtoehto on "tunnin räpeltämisen ja hikoilun jälkeen päätin, ettei se tuullut viimeeksikään, joten olkoot."
Niin, nämä ovat siis kuormaliinoja.

Lähtöaamu Lyypekistä kohti Leipzigiä. 

Ensimmäinen ajomatka (n. 450 km) alkoi pikkuteitä pitkin. Ja se oli virhe. Puolentoista tunnin ajomatkan aikana olimme edenneet ehkä 80 km. Saksasta puuttuu Pohjoismaiden kaltainen kantatieverkko, joten suurin osa pikkuteistä kiemurtelee ilman minkäänlaista suunnitelmallisuutta kaikkien hiton kylien läpi. Ja lämpötilan ollessa jatkuvasti yli 27 astetta, ei puhelimen navigaattorista ollut mitään hyötyä. Puhelin (puhelimet) ylikuumenivat ensimmäisen 10 minuutin aikana ja sulki näytön. Hyviä ovat, älypuhelimet...

Salzwedel, Saksa. Jonkun paikallisen Alepan parkkipaikalla. Tässä vaiheessa oltiin ajettu n. 195 km ja ilman lämpötila oli 29 astetta. Tämän jälkeen hakeuduimme jo autobaanalle.

Jälleen yksi tauko jossainpäin Saksaa. Taukoja tuli pidettyä 60-80 ajokilometrin välein.

Taukopaikan kauneutta...

...ja taukopaikan "käytännöllisyyttä".

Ensimmäinen asia, mikä Saksan moottoriteillä pisti silmään, oli ajovalojen käyttö. Niitä ei siis monikaan käyttänyt. Ja se on todella typerää. Ensin katsot taustapeilistä, ettei takana näy ketään ja lähdet ohittamaan rekkaa. Lähes välittömästi vasemmalle kaistalle siirryttyäsi takanasi onkin joku maantien harmaa turbo-Audi ja Günter-viiksinen setä huitoo ja kiroilee tuulilasin takana.
Ajonopeutemme oli jotain 110-120 km/h välillä ja ohi suhahteli peltiaskeja aivan kuin olisimme olleet paikallaan. Huh!

Tankkausta kuskille... (Hei, Saksassa kun ollaan, niin tää setti on pakollinen)

...ja tankkausta mopoille.
Huomasin juuri, ettei minulla ole yhtään kuvaa Leipzigin hotellista. Oltiin matkan (ja pienen sadekuuron) jälkeen niin märkiä, hikisiä ja nälkäisiä, ettei tullut mieleenkään mikään kuvien räpsiminen.

Seuraavaksi sitten ajomatka Leipzig - München.


Münchenissä Majoituspaikan respa ja itse hotelli olivat n. kilometrin päässä toisistaan. Ajoimme ahtaaseen pihaan ja aloimme purkamaan laukkuja kun omakotitalolta näyttävän rakennuksen ovesta ryntää nuori nainen kertomaan, että itse yöpyminen tapahtuu kilometrin päässä. Siinä sitten säädetään pyörät taas ympäri ja matka jatkui. Onneksi vain lyhyesti.

Hotelli oli miellyttävä ja niin rauhallisella paikalla, että tuon kuvan oikealla puolelle olevan puskan takaa tuli heti joku paikallinen Kirkkonummelainen paluumuuttaja-kukkahattutäti valittamaan metelistä. Siis siitä, että pyörät olivat käynnissä pysähtymisen jälkeen ehkä minuutin.
No, me emme (hetkellisestä ärtymyksestä huolimatta) provosoituneet, vaan jatkoimme aamulla matkaa kohti Itävaltaa ja Italiaa hyvin vähällä tyhjäkäynnillä hotellin edestä.

Siitä sitten seuraavaksi. Nyt oluelle!

Ciao!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti